Olin ensimmäinen JFK:kentällä New Yorkissa joten jouduin
soittamaan kuskin paikalle kun häntä ei näkynyt. Sitten odoteltiinkin, että
meitä au paireja olikin noin bussilastillisen verran matkalla kohti Cultural
Care Training Schoolia jonne ajattiin n. tunnin verran kentältä.
Meijän koulu :)
Minä oppitunnilla.
Nami...Ensimmäinen hampurilaiseni amerikassa.
Training School oli ihan mukava paikka. Rakennukset olivat
hienoja, mutta vanhoja. Niissä tiloissa eli sujuvasti 4 päivää, mutta hiukan
otti päähän se että makuuhuoneissa oli joko tukalan kuuma tai kylmä ja ruuassa
ei ollut oikeastaan paljonkaan kehumista. Huonetovereina mulla oli tosi mukavat
tytöt jotka lähti myös Bostonin lähelle perheisiin.
Tykkäsin kovasti opetuksesta ja koulussa oli tosi mukavaa
porukkaa. Opettajat oli tosi mukavia ja oli tosi kiva päästä tutustumaan
toisiin au paireihin.
International sing along jutussa meillä kävi hassu juttu,
kun suomi unohdettiin kokonaan! Siinä siis samasta maasta tulevat laulavat
muille jonkin oman kielisensä lastenlaulun ja meitä suomalaisa oli tällä erää
tosiaan vain me kaksi kun taas esim. saksalaisia oli pitkälti yli kymmenen.
Kaikki olivat jo laulaneet laulunsa ja porukka oli jo lähtemässä kun me mentiin
vielä ilmoittamaan että "hei, ei me olla vielä laulettu!" Se olisi jo
ollut tarpeeksi noloa laulaa kaikille kahdestaan suomeksi, mutta eikös ne
opettajat sitten unohtanu pikku suomen osallistujat.
New Yorkin reissu kruunasi koko koulu ajan. Ihan mahtava
paikka! Kaupungin näkeminen yövaloissa rock of the top pilvenpiirtäjän katolta
on varmaan siistein juttu jonka olen koskaan tehnyt. New York oli mahtava
kaupunki ja oli uskomatonta kävellä "tutuissa" maisemissa. Käytiin
myös mm. 9/11 memorial paikalla missä oli uskomattomat suihkulähteet ja
käveltiin pitkin Time squarea.
Yksi juttu minkä meijän opas sanoi New Yorkista jäi mieleen elävästi: "When in New York, do as new yorkers do" :D
Perjantaina lähdettiinkin sitten kohti perheitä. Bussimatka Newtoniin kesti n. 6 tuntia. Perheen tapaaminen ekan kerran oli tosi jännittävää, mutta kaikki tuntuivat heti kauhean tutuilta ja ottivat tosi hyvin vastaan. Olen nyt jo ihan rakastunut lapsiin :) Ensimmäinen ilta vietettiin rennosti pizzaa syöden ja leffaa katsoen.
Perheeni talo on minun mielestäni todella suuri ja kaunis. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun sain nähdä ensimmäistä kertaa oman huoneeni. Rakastan huonettani, se on tilava ja mulla on ihania huonekaluja (kuten ihanan iso ja pehmoinen sänky ;D, jee) Mulla on myös oma kylppäri ja vessa ja huoneeni on hiukan erikseen muusta talosta joten saan olla omassa rauhassa.
Ensimmäinen päivä kului lapsiin tutustuessa, mutta pääsin myös host äidin ja pikku L:n mukaan käymään Bostoniin ravintolaan, jossa hänen ystävällään oli baby shower juhla. Juhlissa oli mukavaa, mutta tunsin itseni aika vaivaantuneeksi, koska en tuntenut tietenkään ketään ja sen lisäksi kaikki puhuivat farsia, joka on siis perheeni toinen kieli. Farsi vaikuttaa (tai sanoisinko vaikeuttaa) paljon myös minun elämääni, koska nuorin ei huomaa eroa englannin ja farsin välillä joten puhuu minulle molempia.
Tänään (eli 18.11) oli todella jännä päivä, koska ajoin ensimmäistä kertaa autolla! Mua on jo kauan jännittänyt miten tulen pärjäämään liikenteessä, mutta ensimmäinen kerta sujui tosi hyvin :D Automaattivaihteistoon pitää vielä totutella, koska yritän välillä ihmeissäni etsiä kytkintä. Haettiin lapset mummolasta, jossa ne oli yötä ja ajoin meidät sieltä sitten kotiinkin.Haastavaa liikenteessä on se, että ihmiset ajavat täällä melko agressiivisesti ja kovaa, joten pitää aina olla varovainen eikä olla moksiskaan torven soitosta. Näillä on myös useita omia liikennesääntöjä ja eri reittien muistaminen vie varmasti hiukan aikaa. ( esim. Keskimmäisen koululla on katu, joka muuttuu yksi suuntaiseksi aina kouluviikolla)
Tänään luonastettiin raavintolassa, kuten useat perheet tekevät viikonloppuisin. Pyysin tarjoilialta kana salaattia ja jo siinä kohtaa tuli vastaan kompastuskivi, koska täällä kanasalaatti ei tarkoita vain salaattia ja kanaa vaan se voi olla myös jonkilainen sandwich.
Huomisesta tulee kiireinen päivä, kun hoidan lapset kouluun perheen äidin kanssa ensimmäistä kertaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin!
Tykkään tosi paljon perheestäni ja rakastan lapsia. Suurin ongelmani on tällä hetkellä englannin kieli, joka tuntuu jostain syystä kauhen haastavalta ja mua harmittaa kun en osaa puhua parempaa englantia. Tuntuu etten muuta vastaakkaan perheelle kuin "Okey"ja "alright". Toivn ettei mua pidetä ihan toopena , kun en oikein keksi mitään järkevää sanottavaa
Vaikka en ole oikeastaan vielä tänään työskennellyt olen lopen uupunut. Päivät on kai niin stressaavia.
Hassua on, että musta tuntuu että olen jo ollut täällä kauhean kauan vaikka on mennyt vasta 2 päivää!
Toivottavasti ensi viikosta tulee mukava, kun on thanks giving!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti